Sukuseurat esittäytyvät Iltatorilla – tarjolla apua sukulaisuuden selvittämiseen

Julkaistu

Sukuseuran juttusilla voi löytyä tietoa omista esi-isistä ja äideistä

Kuusamon torstaiset iltatorit tarjoavat tänä kesänä mahdollisuuden tutustua oman suvun juuriin, sillä sukuseurat esittäytyvät iltatorilla.


– Olemme iltatorilla tapaamassa sukua ja selvittämässä sukulaisuutta. Siellä kohdataan rennosti ja jutellaan kuulumiset. Sukutapaamisiin osallistuminen voi monille olla kynnys, mutta tämä on vapaamuotoinen tapaaminen, Leena Takkinen kertoo.

Leena Takkinen on Törmäsen sukuseura ry:n varapuheenjohtaja sekä puheenjohtaja Matti Matinpoika Karjalainen-Siikaluoma sukuseura ry:ssä.

– Juuriltani olen Kuusamon Kantokylän Törmäsiä, jotka ulottuvat aina Henrik Törmäsen kotitilalle Törmäsen vaaralle. Sukuseurassa tehtävänä on ollut alusta asti sukututkimus ja suvun historian etsintä.

Sukuseurat ovat mukana tämän kesän ensimmäisestä iltatorista torstaina 27. kesäkuuta lähtien. Ensimmäisenä esittäytyy Törmäsen sukuseura.

– DNA-tutkimusten myötä aukeni harppauksella tieto Kuusamon Törmästen alkuperästä. Törmästen esi-isä on lähtöisin Rovaniemen Halvarin talosta.

Sukuseurat kertovat toiminnastaan ja auttavat sukulaisten jäljille. Sukuseuran juttusilla voi löytää tietoa omista esi-isistä ja -äideistä. Paikalla on mahdollista liittyä jäseneksi sukuseuraan ja jo seuraan kuuluvien päivittää yhteystietojaan.

Heinäkuun mittaan Tapahtumatorilla paikalla ovat 4. heinäkuuta Matti Matinpoika Karjalainen-Siikaluoma sukuseura ry, Saapunkien sukuseura ry 11. heinäkuuta, Kuusamon Haatajat Sukuseura ry 18. heinäkuuta ja Tornbergien Sukuseura ry 25. heinäkuuta.

Elokuussa esiintyvät 1. elokuuta Eksymän sukuseura ry ja 8. elokuuta Bengt Kelan perillisten sukuseura ry.

Sukuseurojen käytössä on Tapahtumatorilla The French Cafe’n nurkalla sijaitseva lasiseinäinen vitriinirakennus. Kesän viimeinen iltatorin aikaan 15. elokuuta Tapahtumatori täyttyy Kuusamon Taiteiden yöstä.

Juttu on julkaistu Koillissanomissa 26.6.2024, kirjoittaja Mirkku Halonen ja kuva Linda Laaksonen 2023

Jaa tämä sivu Facebookissa