Oulussa 8.11.2024 Jukka Antero Tuohino
Aikoinaan sukututkimuksia tehtiin menetelmällä, jossa sukututkija kökötti Maakunta -arkiston tutkijasalissa ja etsi siellä tietoja mikrofilmeiltä vanhoista kirkonkirjoista, voudintileistä ja henkikirjoista. Menetelmä oli tehokas, mutta aikaa vievä. Vuosien varrella tuo aineisto on digitalisoitu ja tullut nettiin, joten sama työ voidaan nyt suorittaa jopa kotisohvalla.
Itse suosin perustutkimuksessa SSHY:n jäsensivustoa kirkonkirjoissa sekä Kansallisarkiston ASTIA -palvelua voudintileissä ja henkikirjoissa. Suomen Sukuhistoriallisen Seuran Hautakivitiedosto on ollut myös hyvä tiedonlähde. Ulkomaisista palveluista FamilySearch on ollut suurena apuna esim. Amerikan siirtolaisten etsimisessä, ja Find A Grave -sivustosta saattaa löytyä etsityn henkilön viimeinen leposija, joskus jopa muistokirjoituksineen. SukuForumin keskustelupalstoilla on usein relevanttia tietoa.
Perinteisellä sukututkimuksella ei päästä kuin keskiajan kynnykselle, jolloin tavallisen rahvaan kirjoitettu historia alkoi. Sitä aikaisemmin vain säätyläisistä, papeista ja muista valtaa pitävistä oli saatavilla jotain tietoa. Mutta nykyään tehokkaaksi sukututkimustyökaluksi on noussut DNA:n hyväksikäyttö. Erilaisilla DNA- testeillä on mahdollista selvittää, mistä suku on alun perin tullut. Mitä tarkempi tutkimus on, sen paremmin pystytään selvittämään yksilöiden etniset alkuperät. Suuremmassa kuvassa DNA-testeillä pystytään jäljittämään populaatioiden ja kansojen historiaa. Mitä laajemmin testejä suoritetaan ihmisille, sen tarkemmiksi ne myös muuttuvat. Kenties joskus tulevaisuudessa jokaisella ihmisellä on tarkka tieto geneettisestä alkuperästään.
Toki DNA-testit ovat kalliita, mutta suvun keskuudessa on aina mahdollisuus kerätä kolehti ja maksaa sillä testin hinta. Sukuseurat – mikäli rahaa on säästynyt muusta toiminnasta – voivat sisällyttää budjettiinsa jonkinlaisen DNA-momentin, jolla testaukset voidaan suorittaa. Pohjois-Suomen sukuseuroista Törmäset on onnistunut testaustoiminnassaan esimerkillisen hyvin. Sukuseura pystyi Y-DNA:n avulla yhdistämään Rovaniemen Halvarit ja Kuusamon Törmäset.
Oman sukuni vaiheissa sukututkija Ari Kolehmainen yhdisti DNA -testien avulla Juvan Joroisten Kolehmaiset Utajärven Ahmaksen Pyykön talon vävyyn Pekka Pekanpoika Kolehmaiseen eli Pyykköön eli Nasariin (1650-). Hänen isänsä oli Pekka Pekanpoika Kolehmainen eli Nasari (1612-1654), joka asui Sotkajärvellä Simo Simonpoika Pelkosen (1595-1672) autiotilalla Simon muutettua Kemijärvelle 1620 -luvun lopulla. Ari Kolehmaisen tutkimusten mukaan tämän Kolehmaisen sukuhaaran kantaisä oli Tavinsalmen Punnonmäen Pekka Kolehmainen (1490-) eli kansantarinoiden Ukko Kolomainen. Isäni äidin sukujuuret ulottuvat näihin Kolehmaisiin. Muhoksen, Alatornion ja Kemijärven Könöset ovat alkujaan Leppävirran Sarkamäeltä ja nimensä muuttaneita Kolehmaisia.
Kolmas pohjoissuomalaisittain merkittävä DNA -löytö tulee myös Ari Kolehmaisen sukututkimuspajalta Menneen jäljet. Kansantarinoiden rappasodan aikaisen sissipäällikön Pekka Antinpoika Vesaisen (1540-1627) sukujuuret ovat sen mukaan lähtöisin Kuopion seudun ja sitä aikaisemmin Savonlinnan alueella asuneesta laajasta Ihalempisen suvusta. Sankaritarinoiden taustalla on Ylikiiminkiin muuttaneen suvun jälkeläinen, joka 1500-luvun vainon ja vihan vuosina puolusti kotiseutuaan. Hän oli vuoden 1589 voudintilikirjan mukaan maksanut veroa muutaman muun miehen kanssa sotasaaliista, jonka he olivat saaneet poltettuaan Vienan karjalan Kantalahden kaupungin ja ryöstettyään alueen kyliä. Tämä todistanee sen, että Pekka Antinpoika oli lihaa ja verta oleva historiallinen henkilö. Myyttisen minäkuvan hänestä muodostivat mm. Paltamon kirkkoherra Johan Andrea Cajanus (1626-1703), A.H. Snellman (1864-1924) ja varsinkin Santeri Ivalo (1866-1937), jonka sulkakynän siivittämänä syntyi aikansa poikien seikkailukertomus Juho Vesainen (WSOY, 1894).